• 02/02/2010 - 13:57
    Ilmastonmuutos vaikuttaa monien alkuperäiskansojen elämään. Esimerkiksi Suomessa saamelaisten perinteisen elinkeinon, porotalouden, harjoittaminen vaikeutuu selvästi ilmaston lämmetessä. Tämän vuoksi on tärkeää, että laillisesti sitova ilmastosopimus saadaan aikaan tänä vuonna Meksikon ilmastokokouksessa.

    Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa neuvoteltu Copenhagen Accord on laajalti arvioitu riittämättömäksi hidastamaan ilmaston lämpenemistä.

  • 12/15/2009 - 13:59
    Suomalaisten kansalaisjärjestöjen mielestä Kööpenhaminan kokouksessa on ensimmäisen viikon aikana onnistuttu luomaan käyttökelpoinen sopimuspohja, jonka avulla on mahdollista edetä neuvotteluissa.
  • 12/01/2009 - 14:02
    Ympäristö- ja kehitysjärjestöt sekä Akava pitivät tänään tiedotustilaisuuden tavoitteistaan Kööpenhaminan joulukuiselle ilmastokokoukselle. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa järjestöt julkaisivat yhteisen kannanoton, johon on koottu kymmenen tärkeintä vaatimusta.

    Tilaisuudessa puhuivat Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen, kansainvälisen Greenpeacen ilmastopoliittinen asiantuntija Kaisa Kosonen sekä Kirkon Ulkomaanavun ilmastonmuutosasiantuntija Katri Suomi.

  • 04/15/2009 - 12:39

    Suomessa on aloitettu uudenlainen osallistumistapojen selvitysprosessi, jossa tutkitaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ilmastopoliittiseen päätöksentekoon. Marginaaliset äänet kuuluviin YK:n ilmastoprosessissa -hankkeessa tutkitaan sitä, ketkä ovat aktiivisia suomalaisessa ilmastokeskustelussa ja ketkä eivät. Osana selvitystä on tutkittu myös kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien reunaehtoja.