Optimismiin on syytä

Viime päivien otsikot ilmastoneuvotteluista ovat olleet huolestuneita; puhutaan, että aika loppuu kesken ennen Kööpenhaminan kokousta. Ilmastoneuvotteluja vuodesta 1992 seurannut Oras Tynkkynen kuitenkin painotti keskiviikkona 18.11. Tampereen yliopistolla, että syytä optimismiin on. Erityisesti monet kehitysmaat ovat tehneet varteenotettavia tarjouksia päästövähennyksistä. Tilanne on Tynkkysen mukaan paljon valoisampi kuin vielä joitakin vuosia sitten.

Positiivisia signaaleja päästövähennyksistä ovat antaneet muun muassa Kiina, Intia ja Brasilia. Kiinan mukaantulo on erityisen tärkeää, sillä sen päästöt ovat kasvaneet viime vuosina maailman suurimmiksi. Intian päästöt puolestaan ovat YK:n mukaan maailman neljänneksi suurimmat.

Usein toistetulta argumentilta, ettei teollisuusmaiden kannata yksin lähteä vähentämään päästöjä, näyttää putoavan pohja. Suunnannäyttäjänä neuvotteluissa toimii tällä hetkellä maaryhmä, johon kuuluu valtioita eri puolilta maailmaa: Malediivit, Costa Rica, Norja, Uusi-Seelanti ja Ruotsi. Nämä maat ovat tehneet suurimpia lupauksia päästöjen vähentämiseksi.

Neuvotteluja hidastaa tällä hetkellä Yhdysvaltojen sisäpolitiikka. On arvioitu, että Yhdysvallat voisi olla valmis osallistumaan sitovaan ilmastosopimukseen noin puolen vuoden kuluessa. Näin ollen Kööpenhaminassa tehtäisiin vain puitesopimus ja neuvotteluja jatkettaisiin heti keväällä. Sitova ilmastosopimus on siis edelleen
mahdollista saavuttaa pian.

Recent blog posting

The Bamboo Economics