Massiiviseen tutkimukseen osallistui yhteensä 370 tutkijaa 27 maasta. Tutkijaryhmät viettivät kesäkuusta 2007 lähtien yhtäjaksoisesti 15 kuukautta tutkimusaluksella Pohjoisen napapiiriin pohjoispuolella.
- Ilmasto muuttuu paljon nopeammin kuin useimmat pessimistiset mallit ennustavat, sanoi tutkijaryhmän johtaja professori David Barber.
Tietokonemallit ennustivat muutamia vuosia sitten, että arktiset merialueet olisivat kesäaikaan vapaita jäästä vuoteen 2100 mennessä. Professori Barberin mukaan kiihtyvä lämpeneminen voi johtaa jäiden lähtöön jo vuosien 2013-2030 välillä.
Tiedemiesten mukaan lämpötilojen nousu johtuu kasvavista kasvihuonekaasupäästöistä.
Arktisia alueita tutkitaan tarkasti, koska niitä pidetään eräänlaisena "varoitusjärjestelmänä" muulle maailmalle, koska alue on hyvin herkkä lämpötilan muutoksille.
- Tiedämme, että merijää on sulamassa. Mutta moni ei ole tietoinen siitä, että asialla on suuret vaikutukset koko ekosysteemiin, Barber sanoi.
- Merijään häviäminen vaikuttaa ainakin nisäkkäiden kykyyn lisääntyä, löytää ruokaa ja puolustautua saalistajilta, sanoi hankkeeseen osallistunut kanadalainen tutkija Steve Ferguson.
Tutkijat eivät ole vielä muodostaneet tutkimuksen lopullisia johtopäätöksiä, jotka tultaneen julkaisemaan laajalti. Barberin mukaan voidaan kuitenkin jo sanoa, että lämpenevä ilmasto tuo myös lisää pyörremyrskyjä pohjoisille alueille. Myrskyt tuovat puolestaan lisää lumisateita merijään päälle, jolloin jäät pysyvät ohuempina, ja voimakkaammat tuulet hajottavat jäätä lisää.
Arktisen alueen muutoksista ovat tutkijoiden lisäksi kiinnostuneita myös öljy-yhtiöt. Jään sulaminen saattaa avata uusia alueita öljyn ja kaasun poraamiselle.
CO2-raportti
http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=1973